sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Kevättä Myllyrannassa

Kevät on edennyt jo pitkälle Myllyrannassa ja ilta-aurinkokin paistelee jo pitkään iltaisin Tervaleppä rantasaunalle. Rantasauna otettiin taas talven jälkeen käyttöön ja talviturkit heitettiin Kyyveteen jo pari viikkoa sitten 3.5.2013, jolloin vesi oli +5 C. Helatorstaina vesi oli lämmennyt jo +8 C lukemaan.
Haukia molskahtelee meidän iloksi rannassa kutemassa ja katiskaankin niitä erehtyy jokunen. Helatorstaina savustettiin yksi ihan mukavan kokoinen vonkale kodassa.
Lauantain ukkosmyrskystä huolimatta isäntä sai kylpytynnyrin valmiiksi kylpemiskuntoon. Vielä vesipumpun asennus ja kokeilemaan Kyyveden lämmitystä uudella kamiinalla.
Rantasaunassa kylpeminenkään ja kylpytynnyrissä lekottelu ei onnistu ilman isoa puumäärää, joten pääsiäisenä rannasta kaadetut lepät saivat klapikoneessa kyytiä ja halkopino senkuin kasvoi kasvamistaan.
Linnut ovat kovasti pesänrakennus puuhissaan ja linnunpöntöistä käydään parhaillaan kovaa kisaa, kuka saa minkäkin pöntön ensin haltuunsa. Tervaleppä rantasaunan edustalle näytti ensin ehtineen sinitiaispariskunta ja kirjosieppojakin lenteli jo katsastelemassa pesäpönttöjä. Iltaisin ja aamuöisin laulujoutsenet ovat pitäneet kovaa kutsuhuutoa lahdessa. Laulujoutsenista osa on selvästi viimevuoden nuorikkoja, koska  huudoista päätellen taitavat etsiä sitä toista puoliskoaan innokkaasti.
Helmelle kesä ja vene ovat parasta mitä se tietää Myllyrannassa vaikka uimaan Helmeä ei saa millään innostumaan.

Kesää odotellessa.....