maanantai 11. elokuuta 2014

Hellekesää 2014 Myllyrannassa

Puula Hirsitalon huvila Myllyranta on viimeistelty ja lopputarkastettu kesällä 2014. Huvila sai koristeritilät helmaansa ja,
 
 rappuset kaiteet 
  
sekä sokkelisepelit huvilan reunustoille.

Rannan laavu sai katon ja lattian sekä tunnelmavalaistuksen.
 Myllyranta huvilan pohjakuva.
 

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kesäkuu 2014

Isännänviiri saatiin vasta asennettuun lipputankoon ensimmäistä kertaa.
Lipputanko sopii pihapiiriin niin kuin se olisi aina siinä ollutkin.

Palokärki innostui hakkaamaan vanhaa kantoa ja etsimään suuhun pantavaa tontin nurkalla.
Mukava oli nähdä vanha tuttu ruokaa etsimässä jälleen.
Kesä ja kukat.......hyttysiä ei vielä ollenkaan.
 

 

maanantai 12. toukokuuta 2014

Toukokuussa juhlan kunniaksi

Myllyrannan isäntä yllätettiin perusteellisesti lauantaina, kun suvun kesken salaa tilattu ja hankittu lipputanko ja asentajat saapuivat valamaan jalan valmiiksi kuivumaan ja odottamaan varsinaisen varren asennusta.
Homma kävi ammattilaisten toimesta joutuisasti.
 
Viimeistään juhannuksena saadaan nostaa siniristilippu lipputankoon juhlistamaan keskikesän juhlaa.
 Puula Hirsitalon Tervaleppä rantasauna ja pohjakuva.
Paljon on lintuja jo saapunut taistelemaan parhaista linnunpöntöistä, kesää ja poikasia odotellessa...Kyyveden lämpötila +10C.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kevät etenee Myllyrannassa

Laulujoutsenten saapuminen Kyyvedelle on varma kevään merkki.
Lahdessa näyttää viihtyvän selvästi viimekesän poikasista toisensa löytänyt pari.
Kangasniemen Huvilaveistämön rantasauna lämmitettiin lauantaina kevään edistymisen kunniaksi talven jälkeen kuukautta aikaisemmin kuin viime vuonna.
Helmi nautiskeli Tervaleppäsaunan tuvassa pikkutakan lämmöstä, kun isäntäväki lämmitteli saunaa.
Makoisten löylyjen jälkeen istuskeltiin kynttilöiden valossa pukuhuoneessa ja
nautittiin pitkään valoisasta illasta.
Jäät pitivät perjantai-iltana mahtavaa pauketta ja
lauantaina vesi alkoi kertymään jään päälle, se tietää jäiden lähtöä.
 

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Myllyrannassa helmikuun touhuja


Lumivaippa saatiin vihdoin Etelä-savoon pimeän syksyn ja alkuvuoden jatkeeksi. Päivät ovat jo pidentyneet ja kevättä on ilmassa. Linnut käyvät Tervaleppäsaunan nurkalla ahkeraan.
 
Jopa arka närhi nähtiin tänään talviruokinta paikalla sekä pari oravaa.
Myllyrannassa kaivettiin luistimet naftaliinista ja aurattiin jäälle luistinrata ja kuntoiltiin oikein urakalla ja Helmi nautti.
Myllyrannan tunnelmia talvivaipassa.
Myös emäntä uskaltautui luistimille.
Aurinkoisia kevätpäiviä odotellessa...

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Hyvää Uutta Vuotta 2014 Myllyrannasta

Myllyrannassa uusi vuosi otettiin vastaan perinteisin menoin saunoen ja hiljaisuudesta nauttien. Nautimme rauhasta ja koiratkin säilyivät onneksi rakettien melusaasteelta. Ainut miinuspuoli oli jatkuva pimeys ilman lunta.
Eipä muisteta tammikuuta, jolloin olisi voinut pihaa haravoida lumen luomisen sijasta. Nautinnollista tietenkin jos mikä on käydä kastelemassa Kyyvedessä saunan jälkeen. Avanto oli nyt helppo tehdä ohueen jäähän.
Jään peitti välipäivinä vesisade, mutta rohkeimmat himokalastajat näyttivät pilkkivän lahdessa vesijäällä!
Valoa tammikuun pimeyteen tuo onneksi kynttilät ja takkatuli.
Koirien kanssa lenkkimaastossa tuli vastaan mukavan näköinen pahka. Lumivalkeaa talvea odotellessa pihakin on nyt valmiiksi haravoitu kevättä varten. Kohtahan voi jo odottaa muuttolintuja pesimäpuuhiin ellei talvi tee suunnitelmille takapakkia.