perjantai 13. heinäkuuta 2012

Heinäkuun helteillä Myllyrannassa

Kyyvedellä on pidelty helteitä ja saderintamat ovat onneksi meitä väistelleet. Hyttysistä voisimme jo luopua suosiolla. Kangasniemen Huvilaveistämön Future Myllynen edistyy mukavasti aikataulussaan. Nyt ovat urakoitsijoiden toimesta sähkö- ja lvi-työtkin hyvällä mallilla. Monta sataa metriä sähköjohtoa on vedetty valmiiksi huoneisiin odottamaan pinta-asennuksia.

Isäntä itse näyttää päässeen rakennusprojektissa jo "johtotehtäviin". Kunnioitusta herättävä eteisen johtokasa tulee antamaan meille tulevaisuudessa valoa ja sähköä ympäriinsä mökkiin. Sähkökaappi on tilauksessa ja johtokasa siistiytyy elokuussa kaapin uumeniin.

Lattiakoolaukset on tehty ja villoitettu, lattialevyt on asennettu makuuhuoneisiin odottamaan lattialämmityselementtien asennusta. Eteisen ja tuvan lattiat ovat seuraavana vuorossa.

Kosteiden tilojen lattiat on jo eristetty styroxilla, raudoitettu ja lattialämmityskaapelit on niihin jo asennettu. Väliseinien muuraustyöt ovat jo vauhdissa ja valmiiden saunan, suihkutilan ja wc:n ja kodinhoito- ja pukuhuoneen tilat alkavat hahmottua pikkuhiljaa.







Tervaleppärantasaunan kuistilta ollaan saatu aitiopaikoilta seurata kolmen viikon ajan kirjosieppoemon ahkeraa poikasten syöttörumbaa. Vihdoin ja viimein todistettiin tämän viikon keskivaiheilla elämän ihmettä, kun kolme pikkuveijaria putoili vuoron perään pesästä ihmisten ilmoille.


Nyt onkin aika harjoitella lentämistä ahkerasti ennen syysmuuton alkamista etelään.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti