sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Myllyrannan syyskuulumiset

Myllyranta alkaa pikku hiljaa valmistumaan sisätiloiltaan. Jos olette seuranneet rakennusblogiamme niin muistanette, että tältä näytti Myllyranta pystytyksen jälkeen maaliskuun lopussa. Kuvan oton jälkeen Kangasniemen Huvilaveistämö asensi vielä tiilikaton, Lammin ikkunat ja Virepuun ovet, josta jatkoimme itse eteenpäin.

Rakennusprojekti on meille kolmas, joten rakentaminen on sujunut mukavasti itse asettamassamme aikataulussa eteenpäin.


Ja tähän vaiheeseen olemme jo päässeet työntäyteisillä päivillä viidessä kuukaudessa. Meidän molempien vuorotteluvapaan ansiosta mökkiprojekti on edennyt näinkin nopeasti eteenpäin. Mukavinta on ollut kiireetön rakentaminen ja lomaakin olemme ehtineet pitämään ihan kiitettävästi rakentamisen lomassa.  
 
Ikkunoiden, sisä- ja ulko-ovien smyykilaudat ovat nyt kaikki valmiina.
 
Myllyrannan sähkötyöt ovat edenneet ahkeran sähkömiehemme ansiosta jo loppusuoralle. Myllyrannassa syttyivät sisä- ja ulkovalot ja lattialämmitys saatiin päälle tällä viikolla. Nyt voimme jo yöpyä mökin mukavassa lämmössä juuri sopivaan aikaan syyskelien lähestyessä.

Myllyrannan Tervaleppä saunan 11 m2 tupa palveli meitä tosi ansiokkaasti kolmen kesän ajan ja nyt se saakin jatkaa rantasaunan ja vierastuvan ominaisuudessa tästä eteenpäin.




Mäykkymme Helmi on kaikkien kaveri ja viihtyy aina mukana töiden keskellä.







Sähkökaappiin satojen metrien johtokasat ovat jo löytäneet tiensä ja kaappi on viimeistelyä vaille valmiina.
 
 
Terassin rappuset rantasaunalle päin on myös valmiina.
 
 
Saunan ja muiden kosteiden tilojen laatoitustyöt on aloitettu. Saunan seinä- ja kattopaneelit käsittelimme Satu saunasuoja tummanruskealla Harmony helmiäissävyllä.
 


Magnum Malja-kiukaan taakse valitsimme kivilaatan ja laatat odottavat kuivumisensa jälkeen saumaamista. Saunan lauteet tulevat olemaan tervaleppää ja Magnum Malja-kiuas tullaan upottamaan alalauteeseen.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti