tiistai 27. marraskuuta 2012

Myllyrannan ja Tervalepän pohjakuvat

Rakentamisessa ollaan edetty jo loppusuoralle ja ensimmäisiä joulun pyhiä odotellaan ja rauhoittumista Myllyrannan tunnelmissa. Kangasniemen Huvilaveistämön kanssa yhteistyössä asiakasta kuunnellen syntyi Myllyrannan pohjakuvat. Tämän jälkeen on paljon tapahtunut ja valmista on syntynyt hartiavoimin.


Myllyrannan huvila Kyyvedelle päin. 
Myllyrannan pääty rantasaunalta katsottuna. Terassin oikean puoleinen pääty lasitetaan.

Myllyrannan tunnelmia syksyllä ja alla Tervaleppä rantasaunan pohjapiirros.


Tervaleppä rantasauna valmistui ensin vuonna 2010 ja toimi meille rantasaunan lisäksi ansiokkaasti myös Myllyrannan huvilan rakentamisen aikana tauko- ja yöpymispaikkana.

Tervaleppä rantasauna kesällä juhannuksen aikaan. 

Huvilaveistämön ammattitaitoinen henkilökunta ja rantasaunan hinta- laatusuhde oli meille ratkaisevin tekijä päätymiseen Kangasniemen Huvilaveistämön asiakkaaksi ja myös Myllyrannan huvilan valinta oli itsestäänselvyys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti